Pariisilainen dieetti ruokavalio

Pariisilainen Dieetti

Ranskalaisen ravitsemusasiantuntijan Jean-Michel Cohenin kehittämä pariisilainen dieetti on kolmivaiheinen laihdutuskuuri, joka lupaa pysyviä tuloksia painonhallinnan osalta. Dieetin tavoitteena on muuttaa ruokailutottumuksia lempeästi, mutta niin, että laihduttajakin voi nauttia hyvästä ruoasta.

Cohenin mukaan kyseessä on ”uusi lähestymistapa syömiseen”. Cohen vastustaa jyrkästi niin sanottuja ihmedieettejä, joiden jälkeen kilot useimmiten palaavat takaisin. Hänen kokonaisvaltainen lähestymistapansa pyrkii huomioimaan ne fyysiset, psykologiset ja kulttuuriset tekijät, jotka vaikuttavat kykyymme hallita suhdettamme ruokaan.

Dieetti alkaa vauhdikkaalla ”kahvilavaiheella”, jota noudatetaan enintään kymmenen päivän ajan. Ensimmäisessä vaiheessa syödään lähinnä smoothieita ja erilaisia kasviskeittoja ja paino putoaa jopa puoli kiloa päivässä.

Päivän ateriat voivat olla esimerkiksi: banaani-päärynäpirtelö, kesäkurpitsa-raejuustopannu, pähkinöitä ja juustoa, purjokeittoa, hedelmä.

Seuraavaa ”bistrovaihetta” noudatetaan kahdesta kolmeen viikkoon, ja sen aikana useimmat laihtuvat kolmesta viiteen kiloa. Päivän ateriat voivat olla esimerkiksi: jugurttia, maa-artisokkasalaatti, paahtopaistia palsternakan ja raejuuston kera, hedelmä, retiisisalaatti kinkun kera, juustoja, hedelmä.

Kolmannessa eli ”gourmet-vaiheessa” on tavoitteena laihtua ensimmäisen kuukauden aikana kolmesta viiteen kiloa, ja sen jälkeen pari kiloa kuukaudessa vähintään kolmen kuukauden ajan. Päivän ateriat voivat olla esimerkiksi paahtoleipää, jugurtti, hedelmä, punajuurisalaatti, täytetty vasikanleike, hedelmä, greippi-katkarapusalaatti, paahtopaistia, salaattia, leipä, jugurttia.

Pariisilainen dieetti ruokavalio

Dieetin kantavana perusidea on syödä säännöllisesti ja pitää annoskoot maltillisina. Dieetti muistuttaa karppaajan ruokavaliota siinä mielessä, että siinä suositaan kasviksia, kalaa ja lihaa. Bistro- ja gourmet-vaiheessa pasta, peruna ja vaalea leipäkin ovat jo sallittuja – kunhan niiden määrä pysyy kurissa. Dieetin vahvuutena on, että siinä voidaan syödä hyvin monipuolisesti omaan ruokakulttuuriin sopivaa ruokaa.

Pariisilainen dieetti vaatii käyttäjältään jonkin verran viitseliäisyyttä ruuan valmistuksen osalta. Monet käyttäjät ovat kuitenkin maininneet, että Pariisilaisen dieetin myötä heidän makumaailmansa on avartunut ja he ovat löytäneet elämäänsä täysin uudenlaisia makuelämyksiä. Pariisilaiseen dieettiin kuuluu alla listatut seitsemän teesiä, joita käyttäjien suositellaan noudattavan.

Teeseistä on helppo huomata, että Pariisilaisen dieetin lähtökotana on tehdä ruokailusta positiivinen asia, joka tuo elämään paljon positiivista sisältöä.

Pariisilainen dieetti on yksinkertainen

  1. Nauti aterioistasi ja hemmottele itseäsi aika ajoin.
  2. Syö ateriat säännöllisinä aikoina ja iloitse aterian jakamisesta muiden kanssa.
  3. Pidä tauko. Keskeytä puuhasi kolme kertaa päivässä ja keskity syömään –vähintään kaksikymmentä minuuttia ateriaa kohti – ja kiinnitä huomiota ruokaan, jota syöt.
  4. Keskity tekemään jokaisesta ateriasta nautinto.
  5. Mene keittiöön. Valmista kotona yksinkertaisia ruokia tuoreista ruoka-aineista sen sijaan, että söisit valmiiksi pakattuja valmisaterioita.
  6. Pienennä annoskokoa.
  7. Juo vettä pitkin päivää.
pariisilainen-dieetti-ruokaohjeet

Pariisilainen dieetti ruokaohjeet

Kahvilavaihe

1. ja 6. päivä

Aamiainen: banaani-päärynäpirtelö
Lounas: ranskalainen sipulikeitto ja hedelmä
Päivällinen: naudanlihaa, vihanneksia ja omatekoista salsaa

2. ja 7. päivä

Aamiainen: omena ja jogurttia
Lounas: kasvissosekeitto
Päivällinen: kanan rintafilee ja vihreitä papuja

3. ja 8. päivä

Aamiainen: mangopirtelö
Lounas: porkkanaraastetta, vasikanlihaa ja tuoreita hedelmiä
Päivällinen: kanaa, parsakaalia ja muutama pähkinä

4. ja 9. päivä

Aamiainen: banaani-päärynäpirtelö
Lounas: kaalikeitto ja hedelmä
Päivällinen: kesäkurpitsa-raejuustopannu, 6 saksanpähkinää ja 30 g kovaa juustoa

5. ja 10. päivä

Aamiainen: hedelmäsalaattia ja jogurttia
Lounas: purjokeitto ja pieni omena
Päivällinen: turskafilee ja vihanneksia

Banaani-päärynäpirtelö / mangopirtelö

1 pienehkö banaani / mango
1 päärynä
2,5 dl rasvatonta maitoa
1 tl makeutusainetta

Kesäkurpitsa-raejuustopannu

1 keskikokoinen kesäkurpitsa, pestään ja kuutioidaan
1 valkosipulinkynsi, murskattu
noin 100 g rasvatonta raejuustoa
hienonnettua ruohosipulia maun mukaan

Purjokeitto

3 suurta purjoa (noin 225 g), puhdistettuna ja ohuesti leikattuna
6 dl kanalientä
mustapippuria
2 rkl tuoretta ruohosipulia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *