
Raakaruoka Dieetti
- :30 heinäkuun, 2018
- : Laihdutusopas
- 0 Comments
Raakaruokadieettiä noudattava syö pääosin vain kypsentämättömiä ja mahdollisimman vähän jalostettuja ruoka-aineita. Raakaravinnon syöjä varjelee ruuan ravintoaineita, eikä kuumenna ruokaa yli 45 asteen.
Aivan raakana ruokaa ei kuitenkaan syödä, vaan se marinoidaan, hapatetaan, kuivatetaan ja tavalla tai toisella hienonnetaan.
Raakaruokavaliota noudattavat listaavat paljon sairauksia, joihin ovat saaneet raakaruuasta helpotusta. Raakaravinto liitetään flunssan, allergioiden ja univaikeuksien lisäksi jopa epilepsian, adhd:n ja syöpien hoitoon.
Valtaviin terveysväittämiin kannattaa suhtautua varauksella, mutta kiistämättä raakaruokailu tuo hyvää oloa sen puolestapuhujille. Raakaruokavaliota noudattamalla on myös mahdollista pudottaa painoa, sillä päivittäinen kokonaisenergiamäärä jää pieneksi, vaikka ruokavalioon kuuluisikin kaloririkkaita pähkinöitä ja siemeniä – sillä edellytyksellä, että niitä syö kohtuudella.
Raakaruoka dieetti ruokavalio
Raakaruokavalio koostuu tavallisimmin pääasiassa hedelmistä, vihanneksista, pähkinöistä ja siemenistä. Osa kuitenkin laskee raakaruuaksi myös raakana nautitut eläinkunnan tuotteet, kuten kananmunan, graavatun kalan tai raakamaitovalmisteet.
Raakaruokailussa ruuat syödään mahdollisimman alkuperäisessä ja ravinteikkaassa muodossa. Raakaruoka on paitsi terveellistä, myös osaavissa käsissä herkullista. Uunin sijaan käytössä ovat tehosekoitin, kasviskuivuri ja raastinrauta. Raakaruokaohjeissa pähkinät ja siemenet kehotetaan liottamaan ennen käyttöä. Tämä pehmentää niiden rakennetta, kun halutaan kermainen ja sileä suutuntuma. Myös hyvät ravintoaineet ovat näin paremmin käytettävissä.
Raakaruokaa voi valmistaa tavallisten kauppojen tuotteista, vaikka usein ohjeissa vilahtaakin vieraita raaka-aineita. Raakaruokavalion tuttuja ainesosia ovat vihreälehtiset vihannekset, marjat, hedelmät, pähkinät ja siemenet. Näistä syntyy muun muassa viherpirtelöitä.
Erikoisempia raakakokin ainesosia ovat muun muassa psyllium ja hiivahiutaleet.
Raakaruoka dieetti haasteet
Raakaruokiin tutustuvan on hyvä pitää mielessä, että raakaruoka voi aluksi aiheuttaa myös epämiellyttäviä tuntemuksia. Lehtivihanneksilla ja versoilla on detox-vaikutus, joka saattaa alkuun näkyä väsymyksenä, jopa pahoinvointina.
Raakaruoka laittaa myös vatsan kovaan työhön, sillä se on kovin kuitupitoista. Runsas kasvisten syönti moninkertaistaa suoliston probioottikannan. Vaikka tämä on hyvä asia, se voi myös tarkoittaa vatsanväänteitä. Raakaravintoon kannattaakin totutella pikkuhiljaa ja suosia hapatettuja kasviksia. Myös probioottivalmisteita voi käyttää, mikäli olo ei muuten helpotu.
Pelkästä raakaruoasta koostuvan ruokavalion kokoaminen täysipainoiseksi on haasteellista.
Raakaruuasta saa monia ravintoaineita jopa yli tarpeen, mutta osasta tulee helposti puutetta. Asiantuntijat ovat lisäksi ilmaisseet huolensa kypsentämättömän ruoan aiheuttamista terveysriskeistä. Raakaruokavaliota on myös monissa tilanteissa hankala toteuttaa, ja tutkitusti hankalaa dieettiä ei jaksa kauaa noudattaa.

Raakaruokadieetti reseptit
Kaloreita ei tarvitse laskea. Raakaruokadieettiä noudattava syö pääosin vain kypsentämättömiä ja mahdollisimman vähän jalostettuja ruoka-aineita. Raakaravinnon syöjä varjelee ruuan ravintoaineita, eikä kuumenna ruokaa yli 45 asteen.
1. ja 8. päivä
Aamiainen: marjoja ja kourallinen pähkinöitä
Lounas: kasvistacot käärittynä keräsalaatin lehtiin
Illallinen: avokadopasta kesäkurpitsaspaghetilla
2. ja 9. päivä
Aamiainen: avokado-vihersmoothie
Lounas: kylmä kurkkukeitto ja leipää
Illallinen: kasvistacot käärittynä keräsalaatin lehtiin
3. ja 10. päivä
Aamiainen: kaakao-kookospuuro
Lounas: punajuurikeitto ja leipää
Illallinen: porkkanapasta pähkinäkastikkeella
4. ja 11. päivä
Aamiainen: vihersmoothie
Lounas: kesäkurpitsa-porkkanasalaatti
Illallinen: graavattua lohta ja salaattia
5. ja 12. päivä
Aamiainen: hedelmiä ja kourallinen pähkinöitä
Lounas: päärynäsalaatti
Päivällinen: kasvistacot käärittynä keräsalaatin lehtiin
6. ja 13. päivä
Aamiainen: avokado-vihersmoothie
Lounas: graavattua lohta ja salaattia
Illallinen: porkkanapasta pähkinäkastikkeella
7. ja 14. päivä
Aamiainen: kaakao-kookospuuro
Lounas: kylmä avokadokeitto ja leipää
Illallinen: graavattua lohta ja salaattia
Avokadopasta kesäkurpitsaspaghetilla (4 annosta)
Ainekset:
- 800 g kesäkurpitsaa
- 2 kypsää avokadoa
- 3 limetin puristettu mehu
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 chili
- kourallinen basilikaa
- kourallinen korianteria
- suolaa
- mustapippuria
- noin ½ dl oliiviöljyä
- 1 dl ravintohiivahiutaleita tai raastettua
- parmesania/pecorinoa
Valmistusohjeet:
Suikaloi kesäkurpitsa spiraalileikkurilla. Pilko avokadot kulhoon ja purista limeteistä mehua palojen päälle. Hienonna valkosipuli, chili sekä yrtit ja sekoita ne avokadon joukkoon.
Lorauta päälle laadukasta oliiviöljyä ja ripottele mukaan ravintohiivahiutaleet.
Ravintohiivahiutaleissa on juustoinen maku, ja monet kasvissyöjät käyttävät sitä juustoista makua tuomaan. Sekoita joukkoon kesäkurpitsaspaghetti.